Elämä jota en olisi halunnut elää on selviytyjän kertomus suomalaisesta rock-bisneksestä, jossa rock ja raha eivät aina mahdu samaan yhtälöön. Välillä saa ajaa mersulla, välillä juosta pitkin korpea jahtaamassa keikkajärjestäjää, joka häippäsi lippukassan kanssa. Niin sanotut kaverit katoavat tiukan paikan tullen, ja oikeat ystävät vaihtavat hiippakuntaa

Lido Salonen on rikkaan suvun köyhä poika, joka vietti nuoruutensa stardin jengissä, eteni kolkkapojasta kylpylänomistajaksi, selviytyi hengissä ja kertoo nyt tarinansa. Mies soitti ensin progekitaraa Kalevala-bändissä, oli vähän kaikkien Suomi-rockin starojen manageri -Hurriganesin, Sleepy Sleepersin, Hanoi Rocksin, Dingon, Pelle Miljoonan, Kirkan, Smackin- ja roudasi ulkomailta bändejä, joista myöhemmin tuli nimiä, kuten Metallica ja Europe.

Lido kertoo keikoista ja konkursseista, osumista ja ohareista, oikeista ja feikeistä kavereista. Ja ihanasta naisesta, joka pisti rock-äijän touhut uusille raiteille.

 

Tästä aloitin elämänkertojen lukemisen. Eikä muuten ollut hassumpi valinta! Kirja eteni vauhdikkaasti ja voisin kuvitella, että samallatavalla vauhdikasta on ollut Lidon elämäkin. Aika monipuolinen ura miehellä on ollut ja viime vuosinaan keskittyi valokuvaukseen. Mies kuoli v.2008. Aina oppii jotain uutta ja nyt huomasin, että aukkoja sivistyksessä löytyi jälleen. Piti ihan googlettaa mikä on progekitara. Nyt tiedän senkin. Populaarikulttuurin nimiä vilahtelee ja kirjassa on myös aimo annos stadinslangia, joka joko avautui tai sitten ei. Suosittelen kyllä kaikille, joita kiinnostaa Suomen rockin historia, yhden miehen näkökulmasta.